Syystiedote

Lähestymme jo kohta kolmatta koronavuotta, mutta rokotteiden yleistyessä myös rajoitteita ollaan poistamassa. Yrityksille nämä kaksi viimeistä vuotta ovat olleet erittäin haasteellisia ja myös Jidokaa on koeteltu näiden vuosien aikana. Suunta alkaa onneksi pikkuhiljaa hivuttautua ylöspäin. Omien tuotteiden ja palveluiden kehitystä on kuitenkin pystytty jatkamaan pandemiasta huolimatta.

Ohjelmistokehityksen puolella Jidokan R&D-osasto on oman junnukoodarikoulunsa avustuksella ottanut projektikseen suunnitella uutta ja paranneltua tulosnäyttöjärjestelmää tarjoamiimme tulosnäyttöihin. Uudessa järjestelmässä tulee olemaan muun muassa monilajituki, värikäs display-puoli ja helppokäyttöinen ohjaustabletti. Samaan aikaan 16 koodaria työskentelee kymmenelle eri yritykselle moninaisissa asiakasprojekteissa Tampereella ja Helsingissä. Olemme myös päässeet kehittämään Jidoka Smart Hubia entistä paremmaksi ja yhteistyömme Britannian suuntaan jatkuu vahvana.

Uusimpina näyttöratkaisujamme ovat tämän vuoden puolella olleet muun muassa Äänekosken, Juvan ja Kangasalan tienvarsinäytöt sekä vuokrattavat LED-kärryt, joita saattoi nähdä muun muassa Pirkkalan Golf-kisoissa ja Spartansin otteluissa. Näyttöjen lisäksi palvelumme laajenivat mainonnan puolelle. Pystymme nyt tarjoamaan asiakkaillemme niin ohjeita mainosten tekemiseen erilaisille LED-näytöille kuin myös tekemään korkealaatuisia mainoksia heidän puolestaan. Laajensimme myös omien näyttöjen lukumäärään rakentamalla Tampereen Läntisen ohitustien kupeeseen Pirkkalan Loisto -tienvarsinäytön, jolla asiakkaamme voivat mainostaa paikallisesti ja näkyvästi noin puolelle miljoonalle silmäparille viikossa. Mainospaikoista ja mainonnasta voit tiedustella lisää Elina Laineelta, elina@jidoka.fi, joka vastaa tästä osa-alueesta.

Henkilökuntamuutoksia ja uudet verkkosivut

Kesäkausi on tuonut yritykseen uusia koodariharjoittelijoita junnukoodarikouluun. Jo viimeisen puolen vuoden aikana yritykseen on tullut harjoittelemaan kaikkiaan 7 uutta koodaria, joista osa jatkaa harjoittelujaan ja työntekoa myös kesän jälkeen, ja osalla opinnot kutsuvat takaisin koulun penkille vielä hetkeksi. Markkinointipuolella kesän alussa aloittanut harjoittelijamme, Paulina Saatsi, jatkaa nyt syksyllä täysiaikaisena työntekijänä kanssamme.

Kesän aikana yrityksen verkkosivut ovat saaneet uuden ilmeen ja logomme on uudistunut. Blogista löytyy nyt entistä enemmän ohjeita ja vinkkejä asiakkaille LED-näyttöjen hankintaan, käyttötarkoituksiin ja materiaalien tekoon niille. Tämän lisäksi olemme ottaneet hanakammin kantaa blogissamme koodaripulaan ja uusien koodareiden kouluttamiseen, sillä uskomme vakaasti, että kokemattomissa koodareissa on potentiaalia, jota ei pitäisi sivuuttaa missään nimessä.

Ajatuksia tulevaisuudesta

Vuodesta on jo kolme neljäsosaa mennyt, mutta jäljellä oleva aika lupaa hyvää Jidokalle. Loppuvuonna pääsemme keskittymään erityisesti tulostauluteknologian kehittämiseen ja vireillä olevien näyttöprojektien asennukseen. Lisää päivityksiä projektien edistymisestä ja Jidokan arjesta löydät some-tileiltämme Facebookista, Instagramista ja LinkedInnistä.