HUOM! Päivitys 03/2022. Kampanja päättynyt kaikilla paikkakunnilla. Iso kiitos kaikille mukaan lähteneille tahoille ja yrityksille, teitä oli paljon. Maksullisista mainospaikoista löydät lisätietoa tästä.
Mainosta ilmaiseksi -kampanja Pirkanmaan alueella on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti ja mahdollisuus on otettu paikallisten yrittäjien parissa kiitollisina vastaan.
Olemme lähtenyt mukaan tukemaan omalta osaltamme yrityksiä, ottamalla käyttöön laajasti erilaisia mainosnäyttöjä. Mahdollisuus on tarkoitettu paikkakunnalla (Akaa, Kangasala ja Pirkkala) toimiville yrityksille. Tarkoituksena on ollut valita paikkoja joissa vielä pandemian aikana liikkuu ihmisiä, ja näin ihmiset saisivat tietoa laajasti paikallisista palveluista jotka tarvitsevat apuasi. Eri kokoisissa mainosnäytöissä on pyörinyt mainoksia jo useiden viikkojen ajan. Palaute yrittäjiltä on ollut todella myönteistä, sekä iso kiitos kuuluu myös mukana oleville muille tahoille jotka ovat mahdollistaneet mainonnnan.
Miten pääsen mukaan?
Tässä selkeät ohjeet eri paikkakunnille miten pääset mukaan ja minne lähetät aineiston. Jos tarvitset opastusta mainoksen tekoon LED näytölle, niin alapuolella myös linkkivinkki mainosten suunnitteluun.
Kuvassa Akaa, Toijala Rautatieaseman 32,3 m2 LED näyttö.
Akaa
Yrittäjä Akaasta! Mainosta ilmaiseksi paikallisille!
Jidoka on yhteistyössä Akaan kanssa rakentanut Toijalan juna-asemalle LED mainosnäytön. Näyttö tavoittaa asemalla ja junissa olevien lisäksi lähiteillä liikkuvat ihmiset.
Koronatilanteesta johtuen haluamme auttaa varsinkin pieniä paikallisia yrityksiä, jotta he saavat palvelunsa Akaalaisten tietoisuuteen.
Akaan yrittäjät teillä on nyt mahdollisuus saada mainoksenne veloituksetta näyttöön viikon ajaksi kerrallaan.
Kerralla pyörii 10 yrittäjän mainokset (1 mainos per yrittäjä) aina viikon ajan.
Toimittakaa yksi vaakasuora kuva (resoluutio 1344*960) sähköpostiin support@jidoka.fi.
Mainitkaa postissa ”Toijalan aseman näyttö” ja yrityksenne nimi.
Lyhyesti
Sähköpostin otsikko [Yrityksen nimi] – Toijalan aseman näyttö
Mainoskuvan resoluutio 1344 x 960 pikseliä
Kuva toimitetaan support@jidoka.fi
Kangasala
Yrittäjä Kangasalta! Mainosta ilmaiseksi paikallisille!
Jos toimintasi on edelleen käynnissä koronasta huolimatta ja haluat ilmaista mainosta, kommentoi/tykkää tätä postausta!
Toimitamme väliaikaisen ison tienvarsinäytön keskustan liikenneympyrän läheisyyteen, jossa tarjoamme paikallisille yrittäjille mainostilaa veloituksetta.
Lisäksi tarjoamme Facebook mainoskampanjan Kangasala-rajauksella veloituksetta.
Sinun tulee toimittaa meille yksi vaakasuora kuva (tarkka resoluutio 1152 x 512) sähköpostiin support@jidoka.fi.
Otamme kerralla 10 yrittäjää (1 mainos per yrittäjä) ja mainokset pyörivät mainosnäytöillä ja facebookissa n. 4 päivää kerrallaan ja sitten tulee seuraavan kymmenen yrittäjän vuoro.
Koska meidänkin mainosnäyttöbusiness on koronan vuoksi ”tauolla” ja mainoslaitteita on varastossa päätimme laittaa laitteet ja osaamisemme hyötykäyttöön ja auttaa niitä jotka vielä voivat palvella paikallisia asiakkaitaan.
Lyhyesti
Sähköpostin otsikko [Yrityksen nimi] – Toijalan aseman näyttö
Mainoskuvan resoluutio 1152 x 512 pikseliä
Kuva toimitetaan support@jidoka.fi
Pirkkala
Yrittäjä Pirkkalasta! Mainosta ilmaiseksi paikallisille!
Jos toimintasi on edelleen käynnissä koronasta huolimatta ja haluat ilmaista mainosta, kommentoi tätä postausta!
Olemme toimittaneet mainosnäyttöjä
– Suupantorille akvaarion viereen
– K-Supermarket Pirkanpojan aulaan
– Partolan Citymarketin molempiin tuulikaappeihin
Tarjoamme paikallisille yrittäjille mainoskampanjan veloituksetta yllä oleviin mainosnäyttöihin.
Lisäksi tarjoamme Facebook mainoskampanjan Pirkkala-rajauksella veloituksetta.
Sinun tulee toimittaa meille yksi kuva – vaakasuora full HD resoluutiolla (1920 x 1080). Sama kuva tulee kaikille mainosnäytöille ja Facebook-kampanjaan.
Otamme kerralla 10 yrittäjää (1 mainos per yrittäjä) ja mainokset pyörivät mainosnäytöillä ja facebookissa 4 päivää kerrallaan ja sitten tulee seuraavan kymmenen yrittäjän vuoro.
Koska meidänkin mainosnäyttöbusiness on koronan vuoksi ”tauolla” ja mainoslaitteita on varastossa päätimme laittaa laitteet ja osaamisemme hyötykäyttöön ja auttaa niitä jotka vielä voivat palvella paikallisia asiakkaitaan.
Lyhyesti
Sähköpostin otsikko [Yrityksen nimi] – Toijalan aseman näyttö
Mainoskuvan resoluutio 1920 x 1080 pikseliä
Kuva toimitetaan support@jidoka.fi
Kaipaatko vinkkejä mainoksien tekoon?
LED näyttöä varten mainonnan ja viestin pitää olla selkeä, ytimekäs.
Teimme aiheesta ohjeistuksen jonka voit lukea tästä: Näin luot tehokkaan mainoksen LED näytölle