Jidokan kesäpäivät 2019
Tänä vuonna juhlimme Jidokan kesäpäiviä Teiskossa, Elämyspalvelut Nostalgian järjestämässä tapahtumassa. Tapahtumapäiväksi valikoitui perjantai 14. kesäkuuta. Aamusta ehdimme vielä tekemään töitä ja iltapäiväkahdelta suuntasimme kohti tapahtumapaikkaa. Sääennusteet näyttivät ulkotapahtumaan aluksi sadetta ja ukkosta, mutta onneksemme ennen saunomiseen siirtymistä sää oli poutainen. Tosin hyttysiä parveili ympärillämme reilusti ja hien virratessa myös pistoja keräsi moni.
Jidokalaiset kamppailivat joukkuekisassa keskenään paremmuudesta mm. Teiskolaisissa olympialaisissa ja Tarkkuuslajeissa. Teiskolaiset olympialaiset oli varsin mielenkiintoinen ja dynaaminen setti. 19 hengen porukka jaettiin neljään ryhmään, jotka pääsivät kilpailemaan keskenään, hassuttelemaan ja kokeilemaan kykyjään mm. kanapesiksen mestaruudessa, ökkömönkiäishipassa ja muissa hauskoissa lajeissa.
Tarkkuuslajeissa otimme toisistamme mittaa jousi- ja puhallusputkiammunnassa sekä kirveenheitossa. Varsin kivoja lajeja nämäkin! Kaitsu oli ampunut tosi hyvän kasan jousiammunnassa ja Juha oli saanut kirveen pysymään maalitaulussa jopa useita kertoja peräkkäin!
Aktiviteettien jälkeen siirryimme sapuskan luo elämyslaavulle. Pääruoaksi oli ylikypsää possua ja tuoreita perunoita paellapannulta. En edes tiennyt, että possu voi olla niin herkullista! Emäntä (Laura) teki kyllä loistavaa työtä ruoan parissa.
Laavun jälkeen illanvietto jatkui rantasaunalla nauttien usvaisesta rantamaisemasta ja lämpimistä löylyistä. Loppuvaiheessa alkoi tulemaan tihkusadetta, mutta eihän se enää haitannut. ? Energisimmät siirtyivät vielä jatkoille, jotka jatkuivat aamuauringon nousuun saakka.
Kaikin puolin aivan loistava tapahtuma! Kiitos järjestäjille ja osallistujille!
Kuva 1. Olympialaiset käynnissä joukkuelajeina.
Kuva 2. Jousiammunnan voitto lähti Kaj’lle huipputuloksella.
Kuva 3. Tapparan heittoa kahdella ja yhdellä kädellä.
Kuva 4. Puhallusputkella nuolet lensivät helposti yli ja alle maalin.
Kuva 5. Petri & Alex voittajina.
Kuva 6. Ruoka maistui nälkäisille kisaajille.