2186 tehominuuttia hiihtoloman aikana
Viime viikolla oli Pirkanmaalla hiihtoloma. Koska suurin osa asiakkaistamme oli silloin lomailemassa, päätin itsekin olla ”puoliteholomalla” tuon ajan. ”Puoliteholoma” tarkoittaa kohdallani sitä, että asiakkaillemme ja työntekijöillemme olen tavoiteltavissa aina, kun heillä on siihen tarvetta. Ehdinkin hiihtolomani aikana mm. tapaamaan yhden asiakkaistamme, jättämään pari tarjousta sekä soittelemaan kuulumisia työntekijöidemme kanssa.
Suurin hiihtolomani saavutus liittyi kuitenkin liikuntaan. Haastoin itseni ja yllytin liikkumaan tavallista viikkoa enemmän. Olen pyrkinyt harrastamaan liikuntaa viikossa keskimäärin 600 – 1200 tehominuutin edestä. Tehominuutti on mm. Garminin käyttämä termi ja menetelmä mitata henkilön aktiivisuutta. Menetelmä perustuu Maailman terveysjärjetön (WHO) liikuntasuosituksen, jonka mukaan viikossa pitäisi reippaasti liikkua vähintään 150 minuutin edestä niin, että syke on tarpeeksi korkealla (ns. aerobinen liikunta). Kun henkilökohtainen syke ylittää tietyn rajan tuosta ”aerobisesta” sykkeestä, yksi tällainen korkean tehon minuutti vastaakin jo kahta tavallista tehominuuttia. Sykerajat ovat siis henkilökohtaisia. Itse onnistuin liikkumaan hiihtolomaviikolla niin, että tehominuutteja tuli täyteen huikeat 2186 eli 36 ”tehotuntia” ja 26 tehominuuttia. Näin ollen 7:ssä vuorokaudessa liikuin aerobisesti puolentoista vuorokauden verran eli 21,7 % eli reilun viidesosan ajasta. WHO:n viikoittainen minimisuositus tuli ylitettyä siis 14,6-kertaisesti! Siis keskimäärin päivän aikana harrastin aerobista liikuntaa WHO:n kahden viikon suosituksen verran.
Miten siis sain näin paljon tehominuutteja? No, harrastin paljon minulle tavanomaista liikuntaa eli pyöräilyä (reilut 120 km) ja kuntosalia. Kävin yhtenä päivänä kaverin kanssa kuntonyrkkeilytreeneissä. Kuitenkin valtaosa 2186 tehominuutista tuli hyötyliikunnasta: kävin kaupassa ruoka- ja muilla ostoksilla polkupyörällä, kuten myös kuntosalilla. Hiihtoloman viimeisenä päivänä (sunnuntaina) kuntosalireissu venyi kolmetuntiseksi, kun päätimme käydä siellä polkupyörillä. Lumi oli niin paksua, että 20 minuutin pyöräilymatkasta salille (per suunta) tulikin reilun 40 minuutin pituinen. En sitten tiedä, oliko tuo valinta Jidokalaiselle ominaista sinnikkyyttä, asennetta ja sitkeyttä, vaiko omaa hulluuttani ja tyhmyyttäni. Valinta kuitenkin osoittautui tehominuuttien kannalta erittäin hedelmälliseksi. Ei muuta kuin liikkumaan, sillä useiden lääketieteellisten julkaisujen mukaan liikunta lisää työtehoa, vähentää sairauspoissaoloja ja pitää mielen virkeänä!
Alex Bern, liiketoimintavastaava